19.10.2012

Vinkki: näin tuunataan farkuista farkut

Mietin mitä tekisin tytön pieniksi jääneille farkuille. Kirpparilla niistä saisi ehkä kaksi euroa, jos pöydän jaksaisi joskus laittaa. Eipä innostanut jäädä säilömään housuja. Samalla muistui mieleen Taikutin blogissa  olleet farkut. Innostuin itsekin tuunaamaan.

Tee näin:

Leikkaa farkuista sisä- ja haarasaumat auki. Saat kaksi kappaletta.


Leikkaa molemmista kappaleista uusien housujen lahkeet kuvan osoittamalla tavalla. Käytin levennettyä leggingsien kaavaa, joissa ei ole sivusaumoja.


Leikkaa lisäksi vyötärölle sopivavan mittainen kuminauha, lahkeensuuresorit ja vyötäröresori. Kuvassa näkyy housuihin tarvittavat osat. (Jouduin leikkaamaan vyötäröresorin kahdesta osasta. Ja nuo lahkeensuuresorit ovat eriväriset kuin vyötäröresori, mutta eihän sitä illalla puoli kymmenen aikaan saa mistään sopivaa resoria eikä jaksa odottaa, koska pääsee ostamaan.)


Kokoa housut.
1. Ompele lahkeiden sisäsaumat.
2. Ompele haarasauma.
3. Kiinnitä vyötäröresori, jonka sisällä on renkaaksi ommeltu kuminauha.
4. Ompele lahkeensuuresorit.
Valmista on!


Tuli rennot ja mukavat farkut pienelle miehelle. Ja tuli hyvä mieli, kun sai kierrätettyä näin kivasti! Mieluummin "uudet" housut pikkumiehelle, kuin kirpparilta vanhoista housuista 2 euroa käteen.



Ohje: oma
Kaava: levennetty leggingsien kaava

7 kommenttia:

  1. Waude wau! Toi on just parasta, kun voi tehdä vanhasta uutta! :)

    VastaaPoista
  2. Hienot! Samanlaisella ohjeella minäkin omia väännän :-) Vanhat farkut ovat just ihanat lapselle, kun on jo valmiiksi pehmeiksi kuluneet!

    VastaaPoista
  3. Hienosti tuunattu, tosi onnistunut lopputulos!

    VastaaPoista
  4. Hienot ja kovin egologista! T:K

    VastaaPoista
  5. Kivat! Minä tein kanssa samaan tyyliin tytölle, mutta tuli tehtyä turhan korkea vyötäröresori. Ehkä ne talvella silti menevät käyttöön :)

    VastaaPoista
  6. The basis of the market of Android built with only the applications that
    are compatible with the phone is used in the Amazon app, another free application offers every day to give countless marketing strategies almost intimidating, making it useful than an application can almost always be
    introduced in a number of contracts with no problems.
    Everybody knows, there are 3 key mobile systems that are within tablets
    and smartphones: Apple. You control 5 different units
    armed with Gatling guns, flaming arrows and an arsenal
    of dynamite and weapons to rob and plunder trains and wagons.


    Also visit my web page :: Jurassic Park Builder Hack

    VastaaPoista