26.9.2012

Pääntien kanttausohje

Itse etsiskelen ohjeita netistä milloin mihinkin. Toisinaan ruuanlaittoon tai leivontaan, joskus ompeluun tai joihinkin käsitöihin. Niitä on kiva hyödyntää, jos kiva ohje löytyy. Niinpä tarkoituksenani olisi myös auttaa muita ja laittaa tänne aika ajoin jokin ohje. 

Tällä kertaa laitan pääntien kanttausohjeen. Muitakin hyviä tapoja on tehdä pääntie, mutta tässä yksi tapa, jota olen aika paljon käyttänyt.

(Tässä paidassa on raglanhihat, joten ompelin ensin hihat etu- ja takakappaleisiin. "Tavallisessa" paidassa ompele ensin olkasaumat.)

1. Mittaa pääntien ympärys sentin päästä reunasta. Tee laskutoimitus. Pääntien ympärys x 0,8. (Voi laskea myös vähän napakamman mitan eli pääntien ympärys x 0,75.) Tämä mitta on resorikaitaleen pituus.

2. Leikkaa 4,5cm leveä ja juuri laskettu pitkä resorikaitale. Ompele resorin päät yhteen oikeat puolet vastakkain. Merkitse kaitaleeseen neulalla puoliväli ja 1/4 kohdat. Merkitse paitaan keskietu ja keskitaka sekä niiden puolivälit. Alla kuvassa näkyy:


3.Neulaa resorikaitale paitaan oikeat puolet vastakkain. Laita kaitaleen ja paidan neulamerkit kohdakkain. Resorikaitaleen sauma tulee keskitakakohtaan. Kuva on nyt ihan hassusti, mutta olkoon. Käännelkää päätä nähdäksenne paremmin.


4. Ompele sentin päästä reunasta samalla kankaita venyttäen. Ompelun jälkeen näyttää tältä:


5. Käännä kaitaleesta sentti ja vielä toinen sentti sisäänpäin (mitenköhän tuo sanottais paremmin?). Neulaa käänteet pääntielle.


6. Ompele kaitale kiinni venyttäen nurjalta puolelta läheltä reunaa. Ommel näkyy myös oikealla puolella.


7. Valmis!


Hihansuut voi tehdä samalla tavalla. Tai näinkin, että kiinnittää ensin kaitaleen suorana ja ompelee sen jälkeen hihan sivusauman.


Siinä se. Onnistumisen iloa!

10 kommenttia:

  1. Voi vitsit, oon odottanut ohjetta tämmöseen jostain ilmestyvän kun en oo ite netistä löytänyt.. Että kiitos :) Samalla lailla tosin oon tehnyt, joten vaatii vain ilmeisesti paljon harjoitusta että opin tekemään siistiksi :D

    VastaaPoista
  2. Mäkin oon miettinyt, että miten tällaiset kauniit reunat oikein syntyvät, mutta eipä tartte pohtia enää! Hyvä ja selkeä ohje! :)

    VastaaPoista
  3. Kiva, että tästä on ainakin joillekin apua! :)

    VastaaPoista
  4. Ohjeet on aina hyviä, kiitos! :)
    Vielä kun sais noi saumurin langat paikoilleen, niin vois kokeilla jotain..

    En jaksanut kirjautua, mut Hanna täällä :)

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä juttu,kunolet jaksanu laittaa ohjeen oikein kuvien kanssa.Saa tarvittaessa käydä täältä kattomassa,et mitenkäs se nyt menikään!

    VastaaPoista
  6. Unohdin pyytää,et laita joskus se vyötärökuminauhan kiinnitys tänne.Siis,jos ei laiteta resoria.Tämä lisäys edelliseen.

    VastaaPoista
  7. Tosi hyvä ohje ja itsekkin kerrankin onnistuin tekemään suht siistin kanttauksen :)

    VastaaPoista
  8. Tätä ohjetta mä oon etsinyt,,jes jes,,nyt tulee nätimpiä päänteitä :D KIITOS!! :D

    VastaaPoista
  9. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  10. Kiitos ohjeesta! Mitä ommelta käytät? Ja onkohan tuota mahdollista tehdä ilman jousto-ommelta? Kaksoisneula löytyy kyllä.

    VastaaPoista